Myrskyluodon Routa "Outi"

BH FIN KVA FIN TVA JK3 TK4 RH-F B RH-FL B

Muistan, kun ensimmäisen kerran näin Myrskyluodon kasvatin. Koiran täysin rodunomainen olemus ja luonne saivat minut haltioitumaan. Siitä päivästä lähtien, olen kunnioittanut Vania kasvattajana. Kiersin pitkään kaukaa Myrskyluodon R-pentueen ilmoituksen, sillä tiesin haluavani siitä pennun. En ollut vielä tähän aikaan suunnitellut uutta tervuerenia hankkivani, mutta miten kävikään? Voisin melkeinpä sanoa, että tämä pentu oli tarkoitettu minulle. Kaikki pennut olivat varattu jossain kohtaa, mutta Outin varaaja perui viimetipassa. Jonkin aikaa Vani koitti löytää pennulle hyvää sijoituskotia, mutta sellaista ei löytynyt. Kävin moneen kertaan katselemassa ilmoitusta ja lopulta päätin ehdottaa, että voisin Outin ottaa Davinheimiin asumaan. Nartun vanhemmat olivat molemmat todella upeita ja menestyneitä. Outin emä, on oman kasvattini Davinheim's Ablenad Da Dei (A-pentue) "Deni" jälkeläinen. Olisiko parempaa sukua voinut löytyä! Outi muistuttaa minua siitä, mitä olen kasvattajana saanut aikaan, ja kuinka vieläkin löydän omia vanhoja koiriani (Helinän Merituulia ja Ahirun Diapolo) sukukalentereista!

Luonteeltaan Outi on hyvinkin kuuliainen, hieman pehmeämpi kun aikaisemmat belgianpaimenkoirani. Energinen ja toimelias, keksii paljon tekemistä yksinään, mutta Virnn's Ypeyn kanssa touhuaa suurimman osan ajasta. Miellyttämisenhaluinen ja valpas, kova halu oppia uusia asioita ja saada ne tehtyä täydellisesti. Muihin belggareihini verrattuna hyvinkin herkkä ohjaajan tekemistä virheistä, joten kaikki täytyy tehdän just eikä melkein. Minkäänlaista motivaatio-ongelmaa ei ole ilmennyt, innolla kaikessa mukana mitä ikinä ollaankaan kokeiltu. Omistaa kuitenkin joskus valikoivan kuulon, varsinkin toisten koirien kanssa peuhatessa ei jaksa kuunnella. Joukossa tyhmyys tiivistyy, vai miten se meni? Tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta vierastaa aluksi suhteellisen paljon. Tarkkailee tilannetta mielummin sivummalta, kun ryntää oikopäätä tarkastamaan tilanteen. Outi myös ilmoittaa kaikesta haukkumalla, mutta sen olemme saaneet hillittyä hyvin, pelkkä napakka "ei hauku" riittää ja räksytys loppuu.

Sympaattinen ja hellyyttävä koira, joka kasvaa ja kehittyy joka päivä! Vauhtia ei kuitenkaan elämästä puutu tämänkään yksilön kanssa, vaikka onkin rauhallisempi kuin muut. Pitää erityisesti palloleikeistä ja uimisesta.

Sukutaulu
i. BH Hk3 Jk2 SchH2 vFIN KVA Tk4
vFIN TVA VAVA VPVA vFBV vKTV
vMEVA vLT & vKRE & vCA & vGBR
& vSWE & vFIN & vN & vDK & vBEL
& vEST & vAM & vLUX & vKANS
MVA vBELW-08 vEUV-08

Greyfall's Ambitious
ii. BH Jk2 vAVA vPVA vFBV vKTV
EST & N & UKR & FRA & NL & SWE
& RUS & KRE & BEL & LT & KANS MVA
ESTW-07 RUSV-07 BELW-07 MV-07

Ashaniar Sounds of Fire
iii: tuntematon
iie: tuntematon
ie. BH JK2 VK1
Myrskyluodon Keijutar
iei: tuntematon
iee: tuntematon
e. BH vFIN KVA vPVA vSWE MVA
Elite's Aicha
ei. Davinheim's Ablenad Da Dei eii: BH Ahirun Diabolo
eie: BH GBRW-06
Helinän Merituulia
ee. BH HK3 SchH1 JK3 EK1 vFIN KVA
Sudenkyyneleen Kristallinkirkas
eei: tuntematon
eee: tuntematon

Sisarukset

Myrskyluodon Rommi "Rommi" om. Vani
Myrskyluodon Riskialtis "Riski" om. Lania
Myrskyluodon Rakkauslaulu "Lulu" om. Mimmu

Toko
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
25.08.09 4 Laps Clover ALO Apila 151p. I palkinto
01.09.09 WAUtsitiimi ALO Frisky 187p. I palkinto --> AVO
02.09.09 Yläkerran AVO Tuulia 185p. I palkinto
16.10.09 Mordon Gridle AVO Pöpö 180p. I palkinto --> VOI
28.11.09 Gendarme's VOI Kuunsirppi 262p. I palkinto
04.12.09 Basuunan VOI Hubble 300p. I palkinto LKV -->EVL
12.01.10 Lac Quebec EVL Sekhmet 294p. I palkinto LKV + KP
26.01.10 Jacalyn & Yläkerran EVL Tuulia 284p. I palkinto
16.02.10 Merikapteenin EVL Silja 288p. I palkinto --> FIN TVA

Jälki
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
24.07.09 Villiám PAKK Jaana 92p. BH
30.07.09 Myrskyluodon PAJÄ ALO Vani ALO2 JK1 --> AVO
04.09.09 Rainvalley PAJÄ AVO Wolfie AVO2 Jk2 --> VOI
09.09.09 Liirun Laarun PAJÄ VOI Pöpö VOI1 Jk3
12.10.09 Milja PAJÄ VOI Kati VOI1 JK3
24.10.09 Davinheim PAJÄ VOI Reetta VOI1 JK3 --> FIN KVA

Paimennus
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
19.07.09 D&D Perusrata Reetta 66p. --> AI
22.06.10 Waor AI Shanya KUPI --> AII

Agility
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
25.10.09 Nipa MAXI I Nipa vKUMA
12.01.10 Windyheart's MAXI I Netry vKUMA
18.02.10 Haovc MAXI I Frisky vKUMA --> MAXI II
13.02.10 Veerr järjestää MAXI II Veerr vKUMA
25.02.10 Pyörätön MAXI II Paride vKUMA
24.03.10 KAP MAXI II Iivi vKUMA --> MAXI III
06.06.10 Jailbreak MAXI III Mimmu vKUMA

Vesipelastus
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
05.08.09 High Wish SOVE Kati hyväksytty
10.12.09 Sivukaistan ALO Jebi 1. palkinto 92p.
27.05.10 Havusävelen ALO Juinttu 1. palkinto 100p. --> AVO

Pelastuskoirakokeet
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
24.07.09 Rainvalley PESO Kirsi 159p. RH-E
07.01.10 Windyheart's PEJÄ A Netry 231p. RH-F A
07.02.10 Yaccouza PEJÄ B Joana 298p. RH-F B
30.01.10 KAP PEHA A Iivi 260p. RH-FL A
24.05.10 Ketunmutkan PEHA B Repo 268p. RH-FL B

Koiratanssi
Päivämäärä Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
31.10.09 Leijonaharjan - Emmz 16p.
28.03.10 Undisclosed Rose - Coma 26p.

Näyttelyt
Päivämäärä Alainen Järjestäjä Luokka Tuomari Tulos
20.07.09 FIN VNL High Wish JUN Hobu ERI1
25.07.09 RUS VNL Haly JUN Kati ERI1 PN3
26.07.09 LT VNL Petite's JUN Mimmu ERI1 ROP-juniori
31.07.09 DK VNL DK VNL JUN Kati ERI2
18.08.09 FIN VNL Duskarra JUN Pehko ERI2 PN4
30.12.09 N VNL N VNL JUN mio EH
18.01.10 FIN VNL Mimmu järjestää JUN Pehko ERI1 PN2 SERT ROP-juniori
01.06.2010 KRE VNL Millenium JUN Svea ERI2 PN3
15.06.2010 Espanja Borderweld JUN Josefina ERI/1, PN/1, SERT, VSP, ROP-juniori

Sanalliset arvostelut

Kati - 15.07.09
" Feminiininen ja erinomaisen vahva nuori narttu. Riittävät kulmaukset edessä sekä takana, sopiva raajakorkeus ja vahvuus. Hyvä ylä- ja alalinja, vahva selkä. Kaunis kaula, erinomainen pää ja hyvä ilme. Tumma ilme ja hyvät korvat. Hyvä häntä. " ERI

VIRTUAALIKOIRA - A SIM GAME DOG | PHOTOS © DEABEI, THANK YOU

Perustiedot


virallinen nimi: Myrskyluodon Routa
rekisterinumero: VTR-0000
rotu, sukupuoli: bp tervueren, narttu
säkäkorkeus: 0cm
syntynyt: 17.06.2009
painotus: käyttölajit
kasvattaja: Vani, Myrskyluodon FIN
omistaja: Reetta, Davinheim ja Vani

Kuvagalleria

© Davinheim and Debesis 2010. Photos in the layout © Deabei, Avrina and audrey_sel webdesign © Reetta